Vapaa-ajan täytettä

Mä olin jo tuossa muutaman viikon futistauolla päättänyt (eka se törmäys tekonurmen kanssa, sitten lapsien kanssa kiinni olemista ja vikana Suomi-lomaa), että keksin itselleni jotain muuta tekemistä parina iltana viikossa, että en menekään enää futistreeneihin.

Mulla on alusta asti ollut siellä tosi ulkopuolinen olo. Vaikka pelataankin joukkuepeliä, niin oon täysin erillinen osa joukkuetta, niin ennen treenejä kuin sielläkin. Aina joutuu "tunkemaan" johonkin porukkaan, jos on muita kuin yksilöharjoituksia eikä kukaan oma-aloitteisesti kysy, että haluanko johonkin ryhmään. Fikoissa oon kyllä mukana, mutta kukaan ei kysy mitään ja kaikilla on "omat" kaverit ja piirit istuu niiden kanssa. Kukaan ei esimerkiksi tarjoa leipää ja juustoa, kun ne sikin sokin kiertää pöydässä, vaan saan aina itse ne metsästää.

Totta kai nuo on pieniä juttuja, mutta kun niitä kasaantuu joka kerta, niin siitä tulee suuri juttu, joka ei enää motivoi lähtemään treeneihin ja tuo perhosia vatsaa jo treenipäivän aamulla.

Tiistaina kuitenkin törmäsin valmentajaan pukkarissa, kun menin A:n kanssa pukkareiden vessaan. Ekana olikin, että miten kiva kun tulit pitkästä aikaa, mutta sitten hän huomas mun tavalliset vaatteet ja treenikassin puuttumisen. Mä kuitenkin kerrankin sain suuni auki ja kerroin miltä musta tuntuu. Juteltiinkin sitten varmaan puol tuntia (på svenska muusta kuin säästä , jippii!) ja valmentaja sanoi olevansa tosi pettynyt jos lopettaisin. Oli hassua huomata, koska mä ajattelin, että eihän se olis kenellekään mikään menetys, jos tämmönen osa-aikapelaaja skippais loppuvuoden. Myönsin sen, että uudessa porukassa on vaikea mennä sinne keskipisteeks tai puhua pulputtaa ihmisten kanssa, joita tuskin nimeltä tuntee. Varsinkin kun se kaikki tapahtuu vieraalla kielellä. Mutta totta kai se vaatii sitä itse itsensä esille tuomista, voi kun se on vaan niin hankalaa... Ristiriitaista se kuitenkin on, sillä ymmärrän lähes kaiken treeneissä puhuttavasta ja muutenkin pärjään mun ruotsilla täällä, miksen sitten vaan avaa suutani?!

Nyt päädyttiin diiliin, että mulla on aikaa miettiä tiistaihin meenkö illalla treenaa ja sitten kävisin loppuvuoden aina tiistaisin treenaamassa, kun torstaisin mulla on kyytiongelmia ja valmentajakaan ei ole itse paikalla, niin ei voi tiputtaa kotimatkallaa, niinkuin ollaan välillä tehty. Samalla voisin yrittää joka kerta saavuttaa jonkun tavoitteen tyylillä, että treenien jälkeisessä kierroksessa kerron, oikeasti miltä tuntuu sekä koitan saada muut ymmärtämään, että jag klarar mig väl på svenska ja katsoa sitä kautta, että jos pääsisin osaksi joukkuetta. Joulukuun lopussa sitten voitais taas katsoa jatkoa.

Kyllähän se kuulostaa ihan hyvältä, ja tosi kiva kun siellä on joku, ketä oikeasti välittää tuunko ja miten mulla menee. Vaikka olinkin jo päättänyt viskata nappikset täällä puolen lahtea naulaan ja jatkaa vasta Suomessa, nyt mussa nostaa pikkusen päätään se Pikku Myy, joka ei heti tahtois luovuttaa ja joka tahtois esteiden yli. Onneksi tässä on monta päivää vielä asiaa pohtia, sillä kuitenkaan en tahdo "tuhlata" vuotta semmosen parissa, josta en täysin nauti. Ei mulla tämmöstä vuotta kuitenkaan monesti ole. :)

Eilen illalla vielä kirjauduin takaisin postcrossingin (lisää http://fi.wikipedia.org/wiki/Postcrossing)maailmaan, vaikka en enää vanhaa profiiliani takaisin saanut. Yläasteella ja vielä lukion ekalla postcrossasinkin ahkerasti ja omaa huonetta koristi saadut postikortit lankaan pujotettuina. Paljon tuli kortteja kärkimaista Saksasta, U.S.A:sta sekä Kiinasta, mutta muutamia myös pikkusen erikoisemmista maista kuten Israelista ja Taiwanista. Heti yöllä kirjoittelin muutaman kortin mm. Pohjois-Venäjälle, Jenkkeihin sekä Hollantiin. Yks syistä tais olla, että käyttäisin täällä edes vähän uhkaavasti alkureissun aikana pois karissutta englantia, mutta yhtä suuri syy oli into saada postikortteja tänne. Mikään ei voita tunnetta, kun päivittäin hakee postin ja lehden välistä tippuukin itselle suunnattu ylläri!

Maalausjututkin toin Suomesta, kun ajattelin että päivisin ois oikeasti aikaa maalata rauhassa, eikä se olis mitään hosumista, että värit esille, pohjan maalaus ja sitten saiskin olla jo siivoamassa. Tosin tämä viikko on mennyt jäniksen selässä eikä maalaushetkestä ole ollut tietoakaan. Ehkä sitten ensi viikolla... :--) (jos en väkerrä joulukortteja tai tai tai...)

Ha det så bra! ;)